Kuvat: Mikael Ulfves/Timo Teräsahjo

Muistan, kuinka kaksitoista- tai kolmetoistavuotiaana kolusin kirjaston hyllyjä ja jäin katsomaan kirjailijan kuvaa kirjan liepeessä. Siinä partanaamainen mies hymyili ystävällisesti.

Ajattelin silloin, miten hienoa olisikaan osata kirjoittaa oikeita kirjoja toisten luettavaksi. Mielikuvitella tarina, muuntaa se tekstiksi ja lopulta sellaiseksi mukavaksi objektiksi kuin kädessäni pitelemäni pehmeäkantinen romaani oli.  

Nyt kun olen kirjoittanut seitsemän kirjaa; kaksi novellikokelmaa ja viisi romaania sekä joukon kolumneja ja esseitä, voin sanoa, että kuvitellun muuntaminen eläväksi tekstiksi on melkoisen vaikeaa eikä sitä tapahdu kuin hetkittäin. Silti juuri nuo hetket tuntuvat niin mielekkäiltä, että kirjoittamista haluaa jatkaa. Kirjailijaksi tulemisen miellän kuitenkin nyt elinikäiseksi projektiksi; ennemmin kuin saavutettavissa oleva tavoite, se on suunta, jonne kulkea.

Kirjoittamisen lisäksi työskentelen psykologina kuntoutustyössä, tutkijana ja opettajana.

I remember how, at the age of twelve or thirteen, I used to browse the library shelves and pause to look at the author's photo on a book jacket. There, a bearded man smiled kindly.

Back then, I thought about how wonderful it would be to know how to write real books for others to read. To imagine a story, transform it into text, and finally into an appealing object like the paperback novel I was holding in my hands.

Now, having written seven books—two short story collections and five novels, as well as a series of columns and essays—I can say that turning the imagined into vivid text is quite challenging and only happens in fleeting moments. Yet it is precisely those moments that feel so meaningful that they make me want to keep writing. I now perceive becoming a writer as a lifelong project; rather than a goal to be achieved, it is a direction to follow.

In addition to writing, I work as a psychologist in rehabilitation, a researcher, and a teacher.